13.10.2013

Hilary Mantel: Susipalatsi

Kas, olen lukenut jotain. Tai siis saanut jotain luettua loppun asti. Ihan aluksi lienee syytä selventää, että minä en nykyisin suostu lukemaan muita kuin hyviä kirjoja. Jos joku kirja vaikuttaa vähänkin siltä, että ei nappaa niin sitten ei nappaa ja kirja menee odottamaan suotuisiampia aikoja. Luen niin vähän (ts. en jaksa lukea), että sen vähän on parempi olla sitten oikeasti laadukasta.

Ja kyllä; Hilary Mantelin Susipalatsiin pätee juuri tuo sana: laadukas. Kirjassa elelään Henrik VIII:n aikoja Anne Boleynin vaimokauden kynnyksellä ja sen aikana. Tarinan päähenkilönä on kuitenkin Thomas Cromwell, jonka elämän tarina käydään läpi historian tapahtumien seassa. 

Lapseni lausahti pari päivää sitten minule, että elokuvan ja lukemisen isoin ero on siinä, että elokuva on vain katsomista, mutta kirjaa lukiessa voi olla itse joku muu. Pakko sanoa, että tämä äiti oli aika ylpeä tuosta tiivistyksestä. Ja se sopii tähän kirjaan. Oikein hyvä kirja imee sisäänsä, vetää lukijan kertojan nahkoihin. Luin kirjaa pienissä pätkissä, mutta jo noiden pienten pätkien sisällä tunsin olevani Cromwell, Cromwellin ääni kaikui päässäni ja vino hymy huulillani. Olen lumottu. Voin vain kuvitella (ja toki myös lukea kirjan saatesanoiasta) miten lumoutunut kirjan suomentajan on ollut työtä tehdessään. Ainakin hän on onnistunut, kirjan kieli on upeaa ja elävää.

Ja niin, koko tarina. Booker-palkinto on kyllä ollut vähintäänkin ansaittu. Olen aika mykistynyt edelleen.

29.8.2013

A S Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus.

Tunnustan heti aluksi, että tämä kirja tarttui osittain mukaan ihan kauniin ulkoasun perusteella. Onneksi tuli, koska tämä kuuluu sarjaan kirjoja, joista olen nauttinut ihan valtavasti. Alku tökki, en päässyt millään sisälle tarinaa, sitten jossain vaiheessa palaset loksahtivat paikoilleen. Tämä kuuluu itse asiassa niihin kirjoihin, joita olen lukenut ihan pikkuinen pätkä kerrallaan, koska muuten lukunautinto olisi ollut ihan liian nopeasti ohitse. 

Tarinan juoni on lyhykäisyydessään kahden rakkaustarinan nivoutuminen toisiinsa. Toinen pari on 1980-luvun kirjallisuudentutkijoita, toinen 1800-luvun viktoriaanisen Englannin runoilijoita. Nuoret löytävät runoilijoiden välistä kirjeenvaihtoa ja tapahtumista kiertyy lopulta uskomattoman jännittävä salapoliisitarina. Ihan erilainen kuin mikään ennen lukemani. Harvemmin runous antaa salapoliisiromaanissa vihjeitä tapahtumista.

Lisäksi kirjan loppu ja se miten asiat kiertyvät yhteen ja avautuvat, se on yksinkertaisesti hieno ja hienosti kirjoitettu. 

Osaisin mielelläni anaysoida tätä kirjaa syvemmin, koska se oikeasti suorastaan huutaa sitä. Mutta minä en ole kirjallisuudentutkija, minä olen vain lukija. Seuraavaksi taidan kuitenkin kirjoittaa googleen kirjan ja kirjailijan nimet ja katsoa, mitä muut ovat teoksesta olleet mieltä.

17.8.2013

Ira B. Nadel: Leonard Cohen, elämänkerta

Olen nauttinut Leonard Cohenin musiikista aika kauan ja jotenkin odotukset elämänkerrankin suhteen olivat taiteilijan fanilla korkealla. En osaa ihan tarkkaan edes sanoa miksi Cohenin elämänkerta oli jotenkin mahdottoman epäkinnostava, jopa kuivakas. Toki sinä käytiin uskollisesti lävitse Cohenin nuoruusvuodet, perhetausta, koulutus ja kehitys runoilijasta muusikoksi, mutta jotenkin... Jotenkin hiukan kuivakasti, siihen tylsimpään mahdolliseen elämänkertatyyliin. Olen lukenut erinomaisia ja mielenkiintoisia elämänkertoja. Peter Acroydin kirjoittama T.S. Eliotin elämänkerta on yksi mielenkiintoisimmista lajissaan ja Eliot kuitenkin oli, herra paratkoon, pankkivirkailija ja eli hyvin rauhallista, suorastaan kuivakkaa elämää.

Jotenkin Nadelin kirjasta ei oikeasti nouse lihaa ja verta oleva taiteilija vaan nimenomaan vain turhan paljon naisten perään oleva pikkuisen elähtänyt ja melankolinen hahmo. Laulujen hahmo, ei elävä ihminen. Cohenista varmaan kuitenkin löytyisi sekin. Toki on mielenkiintoista lukea tarinoita tekstien taustoilta, mutta ihan oikeasti sellainen kirja, joka keskittyisi vain niihin saattaisi olla mielenkiintoisempi.

Noin muuten lukeminen on ollut hiukan telakalla kesän ajan. Isommalle tytölle olen lukenut iltalukemisena Montgomeryn Anna-kirjoja ja pienemmälle kyllästymisen asti kirjaa Lotan potasta, mutta oma lukemisharrastus voisi sujua paremminkin. Tällä hetkellä sentään luen kirjaa, joka on sentään jossain määrin koukuttava ja kaunis tarinana. Siitä enemmän, kun saan sen luettua.

23.6.2013

Dolnald Spoto: Lumous, Audrey Hepburnin elämänkerta

Yleensä olen jättänyt hra Spoton kirjoitelmat vähemmälle lukemiselle, mutta tämä osui niin sopivasti (lue edullisesti) kohdalle, että nappasinpa mukaani. Lisäksi olen aina pitänyt Audrey Hepburnista, joten ehkä oli jo aika tutustua daamin eläämään hiukan syvemmin.

Heti aluksi on pakko sanoa, että minua hiukan tökki koko ajan Spoton tietynlainen ylihienotunteinen ja palvova tapa suhtautua kohteeseensa. Luulen, että Hepburnin elämästä saisi aika lailla vähemmän imelän ja paljon mielenkiintoisemman kirjan ihan vain kertomalla asiat asioina. Aina välillä Spoto onnistu kertomaan tapahtumista hyvinkin koskettavasti ja sitten taas mennään sinne karkkikaupan puolelle ja pahasti.

Mutta yhtä kaikki, Audrey Hepburn eli todella mielenkiintoisen ja oikeasti välillä traagisenkin elämän. Etenkin nuoruus natsien valloittamassa Hollannissa ja sinä aikana koettu nälkä, puute ja kauhu varmasti vaikuttivat paljon siihen, millainen ihminen ja taiteilija Audrey Hepburnista tuli. Noista asioista on kerrottu kuitenkin aika harvoin, Hepburn kun itse ei halunnut yksityiselämäänsä suuremmin levitellä. Se asia, mikä Spoton kirjassa hieman tökkäisee on, että hän väittää, ettei Audrey Hepburnilla ollut syömishäiriötä. No, kyllä oli. Jos 174 cm pitkä ihminen painaa 50 kg, hän on hoikka, jos 36 kg, hän on sairas. Eihän tuosta luulisi kenelläkään olevan epäselvyyttä ja minun mielestäni tuollaisen asian peitteleminen ei palvele mitään tarkoitusta.

Elokuvat kirjassa käytiin erittäinkin perusteellisesti läpi, samoin niiden kuvausajat ja juorut niiden ympärillä. Silti koskettavimmat osuudet kirjassa olivat alku ja loppupää, ne ajat, joissa kerrottiin siitä vähän vähemmän tunnetusta Audreysta. Siitä, jonka lapsuus ja nuoruus eivät tosiaankaan olleet helppoa aikaa ja siitä, joka uransa lopetettuaan ryhtyi ajamaan maailman kärsivien lasten asiaa. Toki itselleni kohdalle osuivat myös kuvaukset Audreyn lukuisista keskenmenoista ja lapsen menetyksestä aika voimallisesti. Mutta se tuli selväksi, että Audrey Hepburn todellakin oli ihan kaikkineen hyvin poikkeuksellinen ihminen,  kaunis niin sisältä kuin ulkoakin.

Minähän lupasin yrittää löytää kirjoja, jotka eivät tee suruliseksi. No, tämän kanssa kyllä tunnustan välillä itkeneenikin. Aina itku ei silti ole pahasta.

edit. Audrey kävi Unicef-lähettiläänä pakolaisleireillä ja kriisialueilla. Aika monelle tekisi hyvää lukea Audreyn matkasta Somalian pakolaisleireille. Siitä, minkä takia ihmiset sieltä ihan väkisin halusivat tänne kauas pohjoiseen. Moni tuntuu jo unohtaneen, osa ei ole tainnut koskaan oikeasti edes vaivautua ottamaan selvää...

16.6.2013

Hyvin ei-ahdistavaa ja kirja jota todellisuus puraisi

Annikan lähettämä Hanna Tuurin "Vihreän saaren puutarhoissa" oli ihan täydellinen hyvän mielen ja haaveiden kirja. Siis ainakin puutarhoja ja kasveja rakastavalle ihmisille. Kirjassa kierretään Irlanin vanhoissa puutarhoissja ja kerrotaan niiden ja niiden kasvien historiasta. Minä en ole mikään kummoinen maailmanmatkaaja, mutta tämä kirja herätti halun päästä itsekin katsomaan, ei välttämättä Irlantiin, mutta jonnekin muualle historiallisesti arvokkaita puutarhoja. Ehkä joskus.

Kiitokset Annika, tämä oli ihana ja luulen, että joudun ainakin selailemaan tätä uudelleen, jos en kohta lue uudestaan. Niinkin voi käydä.

Toinen kirja, jonka luin juuri aiheutti tänään aika hämmentyneen olon. Erlend Loen "Hiljaiset päivät Nigellan kanssa" on aika tyypillinen Loen kirja. Sellainen aika ajatuksenvirtana kirjoitettu, pikkuisen höpsö tarina tavallisen ihmisen pienestä omituisuudesta. Tällä kertaa parisuhteesta, joka on  kriisissä, joka alkaa purkautua lomamatkalla Garmich Partenkircheniin. Nainen epäilee, että mies haaveilee Nigella Lawsonista ja itse asiassa mies haaveileekin, vaikka ei tunnusta sitä. Itse asiassa mies kehittää lopulta Nigellasta pienoisen pakomielteen, samoin kuin vihastaan Nigellan miesta Charles Saatchia kohtaan, jonka hän kuvittelee kohtelevan Nigellaa huonosti.

Ja tässä kohtaa putosi... http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288574584047.html Hetken aikaa tunusta hieroneeni silmiäni, kun otsikko osui silmiini.Tietääkö Loe enemmän kuin muut? Pystyykö tästä kehittämään salaliittoteorian ja ennenkaikkea: Miten ihmeessä kukaan ei puuttunut tilanteeseen? Kuvia näytti moni napsivan.

Jotta tämä ei päässytkään "turvallisten" kirjojen listalle. Ei kirjan kaunokirjallisten arvojen tai sisällön takia vaan ihan kulissien romahtamisen takia. Eipä silti, ei aviokriisin tematiikka muutenkaan välttämättä ole kaikkein hilpeimpiä aiheita, joskin Loe kirjoittaa niin paljaasti, että asioiden huvittavat puolet eivät jää näkymättä. Aika hassua silti, miten voimakkaasti toisen ihmisen epäonni voi koskettaa.

20.5.2013

A.J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Marika joskus vinkkasi tästä kirjasta ja minua aihe kiinnosti niin paljon, että tilasin sen ihan omaksi itselleni. Ihan hyvä niin. Tämän voisin lukea joskus vaikka uudelleen.

Itse olen aina ollut sarjaa uskonnoton. En halua kutsua itseäni edes ateistiksi, koska jotenkin lasken senkin jonkinmoiseksi uskomattomuuden harjoittamiseksi. Itse olen lapsesta asti kuulunut siihen sarjaan, joka ajattelee, että kaikki on tässä ja nyt ja että tämä ainoa elämä pitää pyrkiä käyttämään mahdollisimman hyvin. Toisaalta olen tässä kyvyttömyydessäni uskoa ollut hyvin kiinnostunut uskonnoista ja siitä, miksi ihmiset kokevat tarvetta uskoa ja tulevat uskoon ja miksi Raamattu on joillekin niin tiukka auktoriteetti. 

Eli siis tämähän oli minunkaltaiselleni uskojen peepin tomille ihan ykkösluettavaa. Ja siis ei, tämä kirja ei ole kirjoitettu vitsiksi vaan ihan oikeasti tosissaan. A.J. Jacobs ryhtyy reiluksi vuodeksi melkeinortodoksijuutalaiseksi Jacobiksi, kasvattaa parran ja pitkät kiharat ohimoilleen ja lukee Raamattua ahkerasti ja kerää sieltä käskyt, joiden mukaa on elettävä ja asiat, jotka jokaisen kunnon fundamentalistisesti Raamattuun suhtautuvan tulee tehdä. Mielenkiintoisen kirjasta tekee se, että A.J. oikeasti pohtii näitä sääntöjä ja sitä, miten joitakin niistä on edes mahdollista noudattaa nykypäivänä. Minä ainakin opin kirjasta todella paljon Raamattuun liittyvistä asioista, historiasta, tavoista ja niiden taustoista jne.

Toisaalta on todella mielenkiintoista lukea niistä subjektiivisista tunteista, joita tiettyjen hyvin fundamentalistisesti ajattelevien ihmisten tapaaminen aiheuttaa Jacobissa. Samoin kuin siitä, miltä todela tiukan normiston mukaan eläminen tuntuu. Toisaaltahan se on jossain määrin helppoa, toisaalta se nostaa selvästi syyllisyydentuntoja melkoisen voimakkaasti niiden sääntöjen noudattajalle pintaan jos sääntöjä joutuu rikkomaan. Pakko kyllä vielä todeta, että Jacobin vaimolla on selvästi lehmän hermot.

Lisäksi Jacobs kirjoittaa jotenkin hirmuisen miellyttävällä tavalla. Vakavasti, mutta etenkin itseironisesti, pieni hymynkare suupielessä. Ymmärtääkseni hra on kirjoittanut muitakin projektikirjoja. Saatan joutua hankkimaan jonkun muunkin ilokseni.

17.5.2013

Taatusti ei_ahdistavaa luettavaa




Eilen postin mukana tuli kirjekuori, josta kuoriutui esiin ilmeisen vähän ahdistavaa luettavaa. Itse asiassa tämä luettava vaikuttaa hyvin inspiroivalta. Ihana kirjanmerkki, se vasta on ihan mykistävä. Tosin Silakka oli sitä mieltä, että jos kirja on äidin, kirahvin kuva kuulu hänelle, ihan tasapuolisuuden vuoksi. Itse asiassa se oli niin ihana, että sitä piti oikein paijata hellästi poskella. Ja yrittää varastaa sitä uudelleen.

Kiitokset Kulttuurikotilon/Liikennevalolautasen Annika. Minä en muuten ollenkaan ymmärrä, miksi sinun pitää opetella maalaamaan. Minun silmiini olet jo varsin taitava. Toki kehittyä aina voi, mutta perusta tuntuu jo olevan aika vankka.

11.5.2013

Miksi?

Niin... Miksi minä, laiskahko lukija ja surkea kirjallisuuden analysoija haluan aloittaa kirjablogin? Oletettavasti ihan huvikseni ja siksi, että aion listata tänne turvallisia kirjoja. Jaa miten niin turvallisia? No siten, että jostain syystä vanhemmiten kestän yhä huonommin ja huonommin kirjallisutta, jossa kiusataan ihmisiä ja jossa tapahtuu mukaville ihmisille ikäviä asioita. En minä kaipaa todellisuuspaoksi (jota minulle kirjallisuus kyllä ihan tottapuhuen osittain on) kirjoja, joista ahdistun, ahdistuksen aikaansaamiseksi voin hyvin katsoa vaikka uutiset tai vilkaista iltalehtien lööpit läpi. Heti irtoaa.

Minä yritän etsiä viisaita ja kauniita kirjoja, jotka saavat ajattelemaan ja tuntemaan. Ja laitanpa niitä löytäissäni moisen ihmeet tänne muistiin ja vinkiksi mahdollisesti muillekin. Kommenttikenttään saa kaikin mokomin jättää vinkkejä luonnehdintaani sopivasta kirjallisuudesta. Chick lit kirjojakin toki joskus napanöyhdän kaipuuhetkinä luen, mutta niiden kaltaisesta kirjallisuudesta en kuitenkaan ajatellut blogini runkoa rakentaa. Ennemminkin toivoisin sen rakentuvan vähän oudoista ja yllättävistäkin teoksista.

Jotta kiitos ja anteeksi. Päivitystahti tullee olemaan suhteellisen hidas, koska minusta on tullut hyvin hidas lukija. Ei siis kannata pidättää hengitystään päivitysten välillä. Toisaalta olen parin viikon aikana haalinut jo jokusen kriteerit täyttävän kirjan lukujonooni. Siis eikun lukemaan.