A S Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus.

Tunnustan heti aluksi, että tämä kirja tarttui osittain mukaan ihan kauniin ulkoasun perusteella. Onneksi tuli, koska tämä kuuluu sarjaan kirjoja, joista olen nauttinut ihan valtavasti. Alku tökki, en päässyt millään sisälle tarinaa, sitten jossain vaiheessa palaset loksahtivat paikoilleen. Tämä kuuluu itse asiassa niihin kirjoihin, joita olen lukenut ihan pikkuinen pätkä kerrallaan, koska muuten lukunautinto olisi ollut ihan liian nopeasti ohitse. 

Tarinan juoni on lyhykäisyydessään kahden rakkaustarinan nivoutuminen toisiinsa. Toinen pari on 1980-luvun kirjallisuudentutkijoita, toinen 1800-luvun viktoriaanisen Englannin runoilijoita. Nuoret löytävät runoilijoiden välistä kirjeenvaihtoa ja tapahtumista kiertyy lopulta uskomattoman jännittävä salapoliisitarina. Ihan erilainen kuin mikään ennen lukemani. Harvemmin runous antaa salapoliisiromaanissa vihjeitä tapahtumista.

Lisäksi kirjan loppu ja se miten asiat kiertyvät yhteen ja avautuvat, se on yksinkertaisesti hieno ja hienosti kirjoitettu. 

Osaisin mielelläni anaysoida tätä kirjaa syvemmin, koska se oikeasti suorastaan huutaa sitä. Mutta minä en ole kirjallisuudentutkija, minä olen vain lukija. Seuraavaksi taidan kuitenkin kirjoittaa googleen kirjan ja kirjailijan nimet ja katsoa, mitä muut ovat teoksesta olleet mieltä.

Ira B. Nadel: Leonard Cohen, elämänkerta

Olen nauttinut Leonard Cohenin musiikista aika kauan ja jotenkin odotukset elämänkerrankin suhteen olivat taiteilijan fanilla korkealla. En osaa ihan tarkkaan edes sanoa miksi Cohenin elämänkerta oli jotenkin mahdottoman epäkinnostava, jopa kuivakas. Toki sinä käytiin uskollisesti lävitse Cohenin nuoruusvuodet, perhetausta, koulutus ja kehitys runoilijasta muusikoksi, mutta jotenkin... Jotenkin hiukan kuivakasti, siihen tylsimpään mahdolliseen elämänkertatyyliin. Olen lukenut erinomaisia ja mielenkiintoisia elämänkertoja. Peter Acroydin kirjoittama T.S. Eliotin elämänkerta on yksi mielenkiintoisimmista lajissaan ja Eliot kuitenkin oli, herra paratkoon, pankkivirkailija ja eli hyvin rauhallista, suorastaan kuivakkaa elämää.

Jotenkin Nadelin kirjasta ei oikeasti nouse lihaa ja verta oleva taiteilija vaan nimenomaan vain turhan paljon naisten perään oleva pikkuisen elähtänyt ja melankolinen hahmo. Laulujen hahmo, ei elävä ihminen. Cohenista varmaan kuitenkin löytyisi sekin. Toki on mielenkiintoista lukea tarinoita tekstien taustoilta, mutta ihan oikeasti sellainen kirja, joka keskittyisi vain niihin saattaisi olla mielenkiintoisempi.

Noin muuten lukeminen on ollut hiukan telakalla kesän ajan. Isommalle tytölle olen lukenut iltalukemisena Montgomeryn Anna-kirjoja ja pienemmälle kyllästymisen asti kirjaa Lotan potasta, mutta oma lukemisharrastus voisi sujua paremminkin. Tällä hetkellä sentään luen kirjaa, joka on sentään jossain määrin koukuttava ja kaunis tarinana. Siitä enemmän, kun saan sen luettua.