1.7.2014

Paul Auster: Talvipäiväkirja

Jostain syystä jumittelin Austerin omaelämänkerrallisen Talvipäiväkirjan kanssa omituisen pitkään. Kirja on kuitenkin ihan normaalia Austeria, kieltä, joka jotenkin salakavalasti vie mukanaan. Jotenkin minua viehätti kirjassa myös sen höpöttelevä tyyli. No joo, huono sanavalinta, koska Auster on melkoisen taloudellinen kirjoittaja, mutta tietyllä tapaa kirjasta välittyi puheenomainen tunnelma. Kirjailija muisteli asioita ja elämää lukijoille suoraan sen kummemmin etäännyttämättä. Erityisesti ihastuin kirjan loppuun. Loppuun, joka ei ole loppu vaan alku. Hymyilytti.

Hassua, että päivittelen tänne vain kirjat, joitaolen lukenut itsekseni, itselleni. Oikeasti olen lukenut pienellä aikaa melkoisen pinkan kirjallisuutta. Viimeksi Susan Cooperin Pimeä nouse -sarjan. Mutta koska luen lapselle ääneen, en osaa laskea noita omaksi lukemisekseni. En vaikka juuri Pimeä nousee on fantasiapuolella yksi suosikeistani. Enkä osaa luetteloida niitäkään kirjoja, joita luen uudelleen. Viimeksi Luin Salaisen puutarhan (joka oli edelleen viehättävä, mutta ei ehkä niin kiehtova kuin lapsena) ja ostin tytölle kesälukemistoksi Enid Blytonin dekkareita, joita oikeastaan tahtoisin itseki lukea uusiksi. Mutta. Kai tämä silti saa pääosin toimia aikuisiän kirjapäiväkirjanani, jossa paneudun itselleni uusiin teoksiin.