L.M. Montgomery

Ja sitten yhtäkkiä luetuttaa kovasti. Tähän väliin luin Tuula Karjalaisen Tove Jansson elämänkerran ja olin aivan lumoutunut. Ihana, ihana kirja. 

Ennen joulua tajusin, että Anna-sarjassahan on jossain välissä ilmestynyt kirjoja, joita en ole lukenut. Pakko ne oli tilata itselle ja luinkin ne lopulta pötkönä. Kirjat ovat siis Anna opettajana, Annan perhe ja Annan jäähyväiset.

Tietyllä tapaa noista jäi aika ristiriitainen olotila. Ne kun eivät ole tyttökirjoja, mutta eivät oikeastaan ihan puhtaasti  aikuistenkaan lukemistoa (paitsi ehkä Annan jäähyväiset). Jotenkin jo Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla olivat kirjoina vähän pettymyksiä siinä suhteessa, että Anna on niissä vain jonkinmoinen taustalla vaikuttava ohut hahmo, ei se vahva Anna kuin muissa kirjoissa. 

Muutenkin on pakko tunnustaa, että minulle on aina ollut iso pettymys se, että Anna noissa kirjoissa luopuu pääosin kirjoittamisestaan ja haaveestaan tulla kirjailijaksi ja ryhty ison perheen äidiksi ja tohtorinnaksi. Toki se on aikakauden huomioon ottaen varsin ymmärrettävä juonenkäänne, mutta silti... (Sitäpaitsi Anna on etenkin Annanperheessä ihan tolkuttoman tylsä eikä yhtää anamainen.)

Annan jäähyväiset sitten taas oli sikäli kirjana pettymys, että vaikka sen novellit ovat viehättävintä Montgomeryä, samaa en voi sanoa runoista. Ne olivat suurelta osin lähinnä kiusallisia... Olisin niin toivonut, että Anna tai edes Walter olisivat olleet nerokkaita. Nyt nuo runot olivat vain... No, ne eivät vain tehneet minkäänmoista vaikutusta. Olisin ehkä voinut elää onnellisena, vaikka en olisi koskaan niitä kuullutkaan ja Walterin "Huilunsoittaja" olisi ollut uskottavampi sukupolvensa tulkkiruno vain omassa mielikuvituksessa kuin tuo nyt kirjassa julkaistu.

Mutta kaiken kaikkiaan oli ihan mukava lukea etenkin nuo pari välistä jäänyttä kirjaa ja saada selitys muutamalle aiemmin hiukan hämäräksi jääneelle hahmolle joissain kirjoissa.

Daphne Kalotay: Bolshoin perhonen

Tulipa pitkä tauko. En minä aivan lukemata ole ollut, en vain ole saanut lopetettua lukemisiani. Luen paljon pätkittäin ja lomittain ja toisaalta olen viime aikoina kahlannut aika monta L.M. Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin kirjaa lävitse. Ääneen lukien.

Bolshoin perhosen aloitin jo syksymmällä. Se on kiehtova kirja, jostain syystä se jäi silti hetkeksi odottamaan. Erityisesti minua viehätti kirjan lukuja rytmittävät huutokaupan kuvaukset koruista ja jalokivistä. Edelleen jaksan innostua kivistä ja kuvauksista, vaikka kultaseppäopiston päivistä on aikaa jonnin verran kulunut.

Kirja sijoittuu yhtä aikaa moneen aikatasoon ja näkökulmaan. Tarinassa eletään nykypäivää Grigorin ja Drewn kautta ja mennyttä Neuvostoliittoa Ninan ja hänen parhaan ystävänsä Veran kautta. Aikaa ennen toista maailmansotaa, soda aikaa ja Stalinin vainoja. Kirjassaivoutuvat taide ja rakkaus, ystävys ja lojaaliuden kysymykset. Tarina on monelta osin hyvin surullinen, Ninan osalta jopa epätoivoinen. Mutta kaunis ja kauniisti kirjoitettu yhtä kaikki. Kaunis kuin Joutsenlammen joutsenten tanssit.

Kirja on myös eräänlainen dekkari tai ainakin kerto arvoituksen ratkaisusta. Ja se arvoitus ratketessaan apauttaa monta ihmistä ja avaa monia somuja. Matkalla sivutaan muutaman kerran myös Suomea, mikä oli kieltämättä ihan virkistävä sivujuonne.