Sairavuoteella nappasin käteeni chick litiä. Minä en ole tyylilajin suurimpia faneja, mutta joskus on ihan mukava lukea kirjaa, joka ei vaadi suuria älyllisiä ponnistuksia. Esimerkiksi silloin, kun on sairaana. Kahlalin minä tuon urheasti loppuun, vaikka ehdin kyllä parantua ennen kirjan loppumista.
Mutta kaipa tuo on ihan toimiva teos omassa tyylilajissaan. Ihmiset ovat kaikki kauniita, vähän angstisia ja päähenkilö karkaa tietenkin toiselle puolelle maapalloa (Irlannista San Franciscoon) sydänsuruja pakoon. Sitten onkin vähän salaperäisiä kirjeitä, tyttöjen välistä ystävyyttä (juu, siis ihan ilman sivumerkityksiä, koska chick litissä vain sivuhenkilöt voivat olla pikantisti muuta kuin heteroja), lisää väärinymmärryksiä toisessa parisuhteessa sen oikean kanssa jne jne. Jotta kohtuullisen viihdyttävää ja loppujen louksi aika ennalta-arvattavaa, mutta se taitaa olla yksi syy lajityypin suosioon. Ai niin, se mikä minulla herätti eniten huomiota oli kirjan aseksuaalisuus. Ei sitten niin yhden yhtä rakastelukohtausta! Aiemmissa lukemissani naisille suunnatuissa romaaneissa lakanat tuppaavat kuitenkin pöllyämään ainakin joka kolmannessa luvussa. Mutta eivät tässä kirjassa, seksi mainittiin ohimennen pari kertaa, mutta se oli siinä.
Noin yleensäkin kirja oli äärimmäisen sisäsiisti. Melkoin pelottavan säädyllinen ja kunniallinen. Vain poikaystävän exä osoittautui (tietenkin) moraaliltaan löysähköksi ja toisen rakkaustarinankin (juu spoilausta, sorry, mutta oletan, että tämä on aina selvää kaikille muutenkin) mies rakastuneeksi ja uskolliseksi.
Mutta siis tulipa luettua. Tähtiä en edes viitsi ajatela jakavani. Höttöä kuin höttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti