Dolnald Spoto: Lumous, Audrey Hepburnin elämänkerta

Yleensä olen jättänyt hra Spoton kirjoitelmat vähemmälle lukemiselle, mutta tämä osui niin sopivasti (lue edullisesti) kohdalle, että nappasinpa mukaani. Lisäksi olen aina pitänyt Audrey Hepburnista, joten ehkä oli jo aika tutustua daamin eläämään hiukan syvemmin.

Heti aluksi on pakko sanoa, että minua hiukan tökki koko ajan Spoton tietynlainen ylihienotunteinen ja palvova tapa suhtautua kohteeseensa. Luulen, että Hepburnin elämästä saisi aika lailla vähemmän imelän ja paljon mielenkiintoisemman kirjan ihan vain kertomalla asiat asioina. Aina välillä Spoto onnistu kertomaan tapahtumista hyvinkin koskettavasti ja sitten taas mennään sinne karkkikaupan puolelle ja pahasti.

Mutta yhtä kaikki, Audrey Hepburn eli todella mielenkiintoisen ja oikeasti välillä traagisenkin elämän. Etenkin nuoruus natsien valloittamassa Hollannissa ja sinä aikana koettu nälkä, puute ja kauhu varmasti vaikuttivat paljon siihen, millainen ihminen ja taiteilija Audrey Hepburnista tuli. Noista asioista on kerrottu kuitenkin aika harvoin, Hepburn kun itse ei halunnut yksityiselämäänsä suuremmin levitellä. Se asia, mikä Spoton kirjassa hieman tökkäisee on, että hän väittää, ettei Audrey Hepburnilla ollut syömishäiriötä. No, kyllä oli. Jos 174 cm pitkä ihminen painaa 50 kg, hän on hoikka, jos 36 kg, hän on sairas. Eihän tuosta luulisi kenelläkään olevan epäselvyyttä ja minun mielestäni tuollaisen asian peitteleminen ei palvele mitään tarkoitusta.

Elokuvat kirjassa käytiin erittäinkin perusteellisesti läpi, samoin niiden kuvausajat ja juorut niiden ympärillä. Silti koskettavimmat osuudet kirjassa olivat alku ja loppupää, ne ajat, joissa kerrottiin siitä vähän vähemmän tunnetusta Audreysta. Siitä, jonka lapsuus ja nuoruus eivät tosiaankaan olleet helppoa aikaa ja siitä, joka uransa lopetettuaan ryhtyi ajamaan maailman kärsivien lasten asiaa. Toki itselleni kohdalle osuivat myös kuvaukset Audreyn lukuisista keskenmenoista ja lapsen menetyksestä aika voimallisesti. Mutta se tuli selväksi, että Audrey Hepburn todellakin oli ihan kaikkineen hyvin poikkeuksellinen ihminen,  kaunis niin sisältä kuin ulkoakin.

Minähän lupasin yrittää löytää kirjoja, jotka eivät tee suruliseksi. No, tämän kanssa kyllä tunnustan välillä itkeneenikin. Aina itku ei silti ole pahasta.

edit. Audrey kävi Unicef-lähettiläänä pakolaisleireillä ja kriisialueilla. Aika monelle tekisi hyvää lukea Audreyn matkasta Somalian pakolaisleireille. Siitä, minkä takia ihmiset sieltä ihan väkisin halusivat tänne kauas pohjoiseen. Moni tuntuu jo unohtaneen, osa ei ole tainnut koskaan oikeasti edes vaivautua ottamaan selvää...