Olen nauttinut Leonard Cohenin musiikista aika kauan ja jotenkin odotukset elämänkerrankin suhteen olivat taiteilijan fanilla korkealla. En osaa ihan tarkkaan edes sanoa miksi Cohenin elämänkerta oli jotenkin mahdottoman epäkinnostava, jopa kuivakas. Toki sinä käytiin uskollisesti lävitse Cohenin nuoruusvuodet, perhetausta, koulutus ja kehitys runoilijasta muusikoksi, mutta jotenkin... Jotenkin hiukan kuivakasti, siihen tylsimpään mahdolliseen elämänkertatyyliin. Olen lukenut erinomaisia ja mielenkiintoisia elämänkertoja. Peter Acroydin kirjoittama T.S. Eliotin elämänkerta on yksi mielenkiintoisimmista lajissaan ja Eliot kuitenkin oli, herra paratkoon, pankkivirkailija ja eli hyvin rauhallista, suorastaan kuivakkaa elämää.
Jotenkin Nadelin kirjasta ei oikeasti nouse lihaa ja verta oleva taiteilija vaan nimenomaan vain turhan paljon naisten perään oleva pikkuisen elähtänyt ja melankolinen hahmo. Laulujen hahmo, ei elävä ihminen. Cohenista varmaan kuitenkin löytyisi sekin. Toki on mielenkiintoista lukea tarinoita tekstien taustoilta, mutta ihan oikeasti sellainen kirja, joka keskittyisi vain niihin saattaisi olla mielenkiintoisempi.
Noin muuten lukeminen on ollut hiukan telakalla kesän ajan. Isommalle tytölle olen lukenut iltalukemisena Montgomeryn Anna-kirjoja ja pienemmälle kyllästymisen asti kirjaa Lotan potasta, mutta oma lukemisharrastus voisi sujua paremminkin. Tällä hetkellä sentään luen kirjaa, joka on sentään jossain määrin koukuttava ja kaunis tarinana. Siitä enemmän, kun saan sen luettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti